Kaffepaussin Aika

34: Koiran vehkeet valtiolle (podcast/vlog)

Informações:

Sinopsis

Narttujen sterilointi ja urosten kastrointi kasvattaa suosiotaan. Kyse ei ole enää puhtaasti kiimahäiriöistä kärsivien tai käytösongelmaisten "hoidosta", vaan se alkaa olla jo paikka paikoin rutiinitoimenpide. Nartut eivät kiusaa omistajaa kiimoillaan ja urokset mahtuvat paremmin helpon kotikoiran muottiin. Aina vain nuoremmilta "viedään vehkeet valtiolle", koska Amerikan Yhdysvalloissakin näin tehdään. Asiaa on sivuttu Katiskassa ennenkin. ja nyt taas. Onko kyseessä typistykseen verrattava mukavuusleikkaus vai perusteltu operaatio? Sterilointia ja kastraatiota on pakko verrata aina typistyskiellon kautta. Ensimmäiseksi Suomessa kiellettiin korvien typistäminen. Se tehtiin vanhemmille pennuille ja perustelu oli vahva: on turha aiheuttaa pennulle kipua, vaikka leikkaushaava ei montaa päivää kipeä ollutkaan, ja tulehdusriski pelkän omistajan haluaman ulkomuotoasian perusteella. Myöhemmin kiellettiin myös häntien typistäminen. Perustelu oli tismalleen sama, mutta ei enää aivan yhtä vahva. Hännät typistettiin en